22. maaliskuuta 2009

Metsäpuutarha

Viime kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveen metsäpuutarhasta. Suunnitelma oli paperilla ollut monta vuotta ja samoin mietteet tulevista kasveista ja millainen siitä tulisi. Eräänä kaatosateisena päivänä huvitti kitkeä ja mikä parasta, metsässähän pystyi olla sateensuojassa!

Pieni, hieman alle 10 neliön kokoinen puuton alue sai uudet kasveista koostuvan tilkkutäkin päälleen. Sijoitus on polun varrella jossa sijaitsee 2 kompostipistettä. Taka-alue rajoittuu metsään, jossa kasvaa erilaisia luonnonvaraisia saniaisia. Kuvasta katsottuna oikealla on pieni oja ja sen jälkeen alkaa varsinainen puutarha eli tämä on suora jatke siihen.




Muutamia viikkoja myöhemmin kasvit ovat jo ottaneet oman paikkansa. Vielä pitäisi polku rakentaa, mutta muuten oli helppoa, vettä kun tuli kiitettävästi koko kesän. Rikkakasveja ei varjoisen kasvupaikan takia kovinkaan paljon kehittynyt, mutta nokkosia saa varmaan kitkeä loppuelämän eli maaperä on erinomaista.


Viimeiseksi isä rakensi aidan rajaamaan alueen luonnontilaisesta metsästä, ja kun kulku on estetty ei tule talvellakaan käveltyä kasvien päältä. Kissan mielestä aita on erinomainen keksintö kun siihen saa mukavasti teroitettua kynsiä. :) Tuoksuvattu ja kotkansiipi kasvoivat paikalla jo ennenstään.


KASVEJA - PLANTS


Valitsin metsäpuutarhaan hieman fiinimpiä kasveja, sellaisia joita ei oikeastaan muualla voisi kokeilla. Kasveina on puolivarjon ja varjon kasveja, kuten saniaisia, imiköitä, erilaisia keijunkukkia, tiarelloja yms. Ideana olisi, että kasvit peittäisivät maanpinnan täydellisesti. 

Pulmonaria rubra 'David Ward'
- Punaimikkä, kirjavalehtinen




Pari erikoisempaa tuli myös hankittua- punalehtisen rikon (ei suomaista nimeä) ja kirjavalehtisen sinilatvan. Näistä kahdesta ei vielä tiedä kestääkö ne talvea lainkaan, mutta metsäpuutarha on oiva paikka yrittää. Paikka on viileä, maaperä humuspitoista ja ennen kaikkea suojainen kasvupaikka. Keväällä isot puut suojaavat kevätpaahteelta ja talvella taas routa ei pääse kovin syvälle puiden ja lehtikatteen vuoksi.

Saxifraga cortusifolia 'Rubrifolia'
- Punalehtinen rikko


Polemonium reptans 'Stairway to Heaven'
- Kirjavalehtinen niittysinilatva

16. maaliskuuta 2009

Vihreä seinusta

Talon seinustalla on pitkä ja leveä penkki täynnä erilasia vihreänsävyisiä varjoperennoja. Penkki on uudistettu keväällä 2007 ja kuvissa eletään loppukesää 2007



Vaikka pidin paikkaa ihan mahdottomana uudistaa ja pelkäsin ettei mikään talvehdi katolta tippuvien lumien takia, niin pelko oli turha. Ihan ylimääräisiä peruskasveja siirtelin tähän eli mitään ei tarvinnyt ostaa. Penkki on violetti alkukesällä klematistyyppisten lehtoaksujen vuoksi ja syksyllä keltainen, mutta pääsääntöisestihän tämä on täynnä vain vihreiden eri sävyjä. Sellainen kestävä, kun kukkien värit ei sodi keskenään. Kuvassa kesää 2008



Penkin kasvit: 

Penkissä asustaa mm. erilaisia viiruhelpiä, valtikkanauhuksen siementaimia..

Phalaris arundinacea, Ligularia seedlings


.. kuunliljoja, jättipoimulehtiä..

Phalaris arundinacea, Hosta 'Albomarginata' &Alchemilla mollis

 
Itselevinneitä lehtoaksuja eri muodoissa ja väreissä:

Aquilegia vulgaris




Erilaisia akankaaleja penkin reunassa

Ajuga reptans 'Atropurpurea'
In the front of border



Erilaisia peittäviä kurjenpolvia..

Geranium himalayense & G. macrorrhizum

15. maaliskuuta 2009

Kevät etupihalla

Lumet alkaa sulaa kohisten, huomaatteko? :) Linnut sirkuttaa Oulussakin jo ilosäveliään. Ihanaa!

Etupihan penkin vieressä on jättimäinen lumikasa (traktorilla tehty) - ehtiiköhän se sulaa ennen juhannusta? Kasan päälle on levitetty talven aikana kertyneet tuhkat saunasta joten se vähän nopeuttaa sulamisprosessia.Vähän arveluttaa tekeekö sulamisvedet penkistä mössöä.



 
Parisen viikkoa myöhemmin, keväkuu 2008



Pallomaisia ukkolaukkoja saisi kasvaa enemmänkin..

Allium 'Purple Sensation'


..ne on niin nättejä kukkineenakin!