Särkyneet sydämet ovat niin kauniita ja vaihtelevalla menestyksellä niitä olen istutellut vuosien saatossa. Kova jankkosavi ja särkyneiden herkät helposti katkeilevat juuret eivät ole pitkäikäistä menestystä tuoneet. Päätin vielä kokeilla yhden kerran ja istuttelin viime vuonna uudet taimet.
Kasvupaikaksi valikoitui karhukoiran vahtima metsäpuutarhaosio, mistä heinäkuussa kaadettiin ne suuret koivutkin. Maa on poikkeuksellisen hyvää muuhun puutarhaan nähden - ajettua hiekkamaata ja myös hiekkasuoni menee jossain kohdissa, näin muistelisin isän joskus kertoneen. Maata on parannettu koiratarhanpohjalla eli runsaasti on lannoitettua hiekkamaata lisätty. Nykyään lannoitus toimii luomusti Jörön jätöksillä mitä veli aina satunnaisesti kasvien juuristolle heittelee ja kyllä kasvaa hyvin!
Tännehän sydämet sitten kotiutui - istutin yhden sammaleisen kiven lähelle ja pari osittain kaadetun ja sittemmin myös kaatuneen tuomen alle. Vähän seurailen kummassa viihtyvät paremmin niin yhdistän isoksi perheeksi nämä valkokukkaiset.
Kavereina kuunliljoja, kultatesma-heinää, imiköitä, matalia jaloangervoja ja jumaltenkukkaa.
Hajotetun onnen-taktiikalla pelaan tämän punertavalehtisen 'Valentine'n kanssa. Myös se on viihtynyt alueella ja kukki runsaasti vaikka taimi oli pieni viime kesänä istuttaessa.
Taustalla näkyy "pelastuslaatikko" - suuri puinen lava täytetty uudella ostomullalla mihin siirrän kaikki kituvat kasvit toipumaan ja toipumisen jälkeen siirrän ne uusille kasvupaikoille. Varsin kätevä systeemi!
Pikkusydämien osalta kasvupaikkaa on saanut hakea, mutta tässä samaisessa puutarhankolkassa nekin nyt viihtyvät. Tämän lajikenimi ei tässä koneen äärellä muistu mieleen, mutta käyn karvaturrien iltalenkin yhteydessä kurkkaamassa lappua ja päivitän lajikenimen.
Tällä lajikkeella on erittäin sievät pitsimäinen lehdistö ja kukatkin erityisen hienostuneet.