Viime vuonna oli todellinen koetuskivi etupihan isolle penkille. Satoi ehkä kerran tai pari ja penkki saa aurinkoa koko päivän. Päivänliljat ja siperiankurjenmiekat kärsivät ja monet perennat taas valtasivat tai olivat väärässä paikassa ja penkin laajennusta/ylösnostoa olin suunnitellut jo vuoden.
Kevät 2006, kertoo kuinka penkki on hassun muotoinen.
Kesällä 2006 tein hahmotelmaa (punainen viiva kertoo miten paljon pitää laajentaa). Projekti edistyi kesän aikana vain perennojen siirtämisellä.
Joulukuussa 2006 oli lämmintä ja lumetonta. Kepit pystyyn, jotta tietää mistä kaivan.

Nurmikontuppaat osittain jo pois - pian tämän kuvan ja nurmikon kaivamisen jälkeen tulikin lunta.
Olemme alkukesässä 2007. Tulppaanit juuri kukkisivat tässä, mutta olen kaivanut ne jo tässä vaiheessa pois, samaten kuin perennatkin. Tässä odotellaan komposti- ja lehtikuormia sekä puutarhatraktoria.
Kesä-heinäkuun vaihteessa. Etualalle istutettu jotain perennoja, mutta 2/3 on kesäkukkakylvöissä.

Sammalleimut pääsivät etualalle. Niitähän oli monissa väreissä. Kuten huomaatte, joskus pitää vain edetä rauhallisesti. Penkki on valmis ensi keväänä.. Nyt syksyllä istutan krookukset ja tulppaanit takaisin. Lisäksi hankin muutamaa uutta tulppaaniakin.