16. syyskuuta 2009

Pikkupihan syksyä

Myöhemmin kesä-, heinä- enkä elokuussakaan ottanut ainuttakaan yleisnäkymäkuvaa pikkupihastani. Jotenkin sain aikani niin hyvin kulumaan. Eli eletään syyskuuta ja viime viikkoa :)

Kesän aikana moni kasvi päätyi uuteen kotiin, siirsin kauemmas aidasta tai vein koko kasvin isolle pihalle turvaan. Jekku kun tykkää kiertää aitalenkkiä, niin moni kasvi voi hieman heikosti. Pikkupiha oli myös monen pikkutaimen kasvatuspaikka ja ulkoasultaan hyvin sotkuinen. Jotenkin nolottanut pihan yleisilme, kun pystyn kyllä parempaan.

Jekun kanssa tuli vietettyä paljon aikaa pihalla, se auttoi aina kaivamisasioissa, haravoinnissa ja kuihtuneiden kukkien poistossa. Postittelin kasveja tuossa taannoin ja leikkasin kasveista lehdet, poika lähti reippaasti kohti liljoja, kahmaisi hampaillaan tukun lehtiä ja toi ne minun tekemän pinon viereen. :D Siinä vaiheessa tunneskaala oli monitahoinen, toisaalta nauratti ihan hirveästi ja toisaalta teki mieli torua ;) Taisin vaan nauraa lopulta :) Koirankasvatuksellisesti niin väärä ratkaisu, mistä saan myöhemmin maksaa raskaasti, mutta kun se oli niin hauskaa!

Luin blogiani alusta saakka, vuodesta 2005, ja siellä luki pikkupihan kohdalla seuraavanlainen unelma:


Unelma: ovelta avautuu näkymä puutarhaan, jossa on portti pensasaidanteessa, kiemurteleva polku, köynnöskaari, kauniita kukkasia, vähäisiä värejä, keittiöpuutarha, varjoinen istumapaikka kesäkuumalla.

Euromarketin alennusmyynnistä 5€ maksanut tuoli sai meiltä kodin. Koko yön jänskätti, onko tuoli vielä aamulla myytävänä, kun piti esittää tuolinhankinta-asia korkeammalle taholle. Ei mun oikeasti lupia tarvitse kysellä, mutta avomies tykkää kovasti oranssista. Tuolin alustalla kasvoi ennen yrttiympyrä, mikä tänä kesänä katosi. Tilalle tuli paikka tuolille (ja Jekulle), missä jalat ei ole maata vasten. Ps. nurmikko voi erittäin heikosti../ September 2009: My orange chair :) It cost only 5 € ! My herbal garden is now place for orange chair.


Ei meillä ole näin paljon köynnöksiä, kuoppia vain sekä estämässä erästä Jekku-nimistä otusta makaamasta kasvien päällä.. Keväällä oli valtavasti pallotuijia 10€/3kpl ja niitä ostin monta reunustamaan pyöreää nurmikkoa. Tuijia on tasaisin väliajoin ja ehkä parin vuoden päästä on sellainen englantilaistyyppinen "puksipuu" rajaus. / Climber stands are for against Jekku. He like to sat on plants.. I bought many Thuja occ. 'Danica'-conifers next to lawn. Some day conifers are like British boxwood hedges


Persikkaiset keijunkukat, rentoakankaali 'Rainbow' ja sara ilahduttamassa yhtä kohtaa. Sara luultavammin jää kesäkukaksi./ Heucheras, Ajuga reptans 'Rainbow' and Carex


Edellisen vierestä löytyy istutelma, jossa on keijunkukat 'Palace 'Purple' ja 'Green Spice', valkoinen palloesikko ja peittokurjenpolvi, sekä vaaleanpunaista rentoakankaalia. 'Palace Purple' on paras talvehtimaan ja niitä onkin pikkupihalla kaikkiaan 7 kappaletta./ In this picture: Heuchera 'Palace 'Purple' & 'Green Spice', white Primula denticulata and Geranium cantabrigiense, and pink Ajuga reptans. 'Palace Purple' is the best Heuchera and small garden has those 7


Aikaisemmin polku oli luonnonkivistä, mutta tämä tiilipolku on hyvä pitää siistinä ja tukeva kävellä./ Before this path was made of big rocks , but brick path is easy to keep clean and steady to walk on
Hosta 'Patriot' vastaanottamassa vieraita toisesta suunnasta/
Welcome to our small garden says Hosta 'Patriot'


Lähempänä nurmialuetta kasvaa rotkolemmikki 'Jack Frost', köynnöstuki estämässä erästä pientä karvaturria istumasta (jälleen) päälle. Muita kasveja ovat vaaleanpunainen peittokurjenpolvi, palloesikko (luultavammin vaaleanlila) ja rönsytiarella/ Brunnera 'Jack Frost', pink Geranium cantabrigiense and Tiarella next to pathway.



2005 I wrote that this is my dream at the moment:


"My dream is to look at beautiful view into garden - gateway in hedge, twisting and turning path, beautiful flowers (not too colourfull), arch to climbers, kitchen garden and shady corner where I could read a good book."


Now my dreams are finally real :)

6 kommenttia:

  1. Your new garden area looks great. The plants along the winding path look good together, and I like the combination of leaves. What a lovely serene garden spot.

    VastaaPoista
  2. I love your garden -- it looks lovely and shady, while it has been hot here today (30 C). Like Northern Shade, I love the foliage shapes.

    VastaaPoista
  3. Oi, ihanan näköinen puutarha, täällä täytyy vierailla jatkossakin :)

    VastaaPoista
  4. Now I have been looking around among your bloggs. You have a lovely garden.
    Birgitta

    VastaaPoista
  5. Thanks Northern Shade and Chookie :) We have the same of kind of taste of plants. Today we had +16 degrees, and that's lot!

    Taiga, kiitoksia :) Siun piha näyttää tosi kivalta. Mukavaa luettavaa pimeneviin syysiltoihin.

    Glädjekallan, thanks, I hope ypu had a good time visiting my bloggs :)

    VastaaPoista
  6. Mä unelmoin suuresta, kauniista puutarhasta, jossa kulkisi polkuja omppupuiden lomassa ja olisi vihreää silmänkantamattomiin. Itse en vaan jaksaisi hoitaa ja istutella, joten haaveeksi jää. :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)