10. syyskuuta 2015

Palstaa ja perunasatoa




Viime vuonna kesä oli ihan mieletön - paljon aurinkoa ja lämpösumaa. Harmittelin, kun palsta jäi saamatta, kun en tiennyt miten sen saisi varattua.

Tänä vuonna olinkin aikaisessa asiassa ja pääsin palstaa varmaamaan, joskin ensimmäisellä kerralla palstan varaus siirtyi maan märkyyden takia, mutta seuraavalla kerralla onnisti. Palstanjakopäivänä oli lämmintä ja kaunista, ja sain mukavan kokoisen palstankin. Palstat varattiin käyttövuosien mukaan eli kauan mukana olleet saivat valita ensin eli he valitsivat ne kohdat pellosta, jolla olivat aikaisimpina vuosina olleet ja maata parantaneet.

Me valitsimme palstan hieman keskeltä ja pari päivää varaamisen jälkeen kävimme tekemässä "taidetta", kuten muut palstalaiset sitä leikkisästi kutsuivat. 





Lämmintä ja aurinkoista jaksoa kesti hetken, ja innokkaana kävin kastelemassa ennen ja jälkeen töiden, ja koirien kanssakin kierrettiin lenkki palstalle. Koirapojat kiltisti istuivat palstalla odottamassa, kunnes matka jatkui. Tein yhteistyötä GreenCaren kanssa ja he lähettivät keväällä uutta multaseosta, minkä hyödynsin palstalla ja hyvin siemenet itikin.


Sitten se alkoi - kylmä ja sade. Juhannuksen tienoilla kävin kokeilemassa pääsisikö palstalle ja en päässyt. Kolmeen viikkoon pellolle ei ollut mitään asiaa.  Siemenet kyllä iti ja kasvoi, mutta sitten ne alkoivat mädäntyä ja kärsiä ravinteiden puutteesta. Lisälannoitus ei auttanut, kun sade jatkoi satamistaan. Hyvällä alulla olleet sipulit ja herneet mädäntyi ja muille kävi samoin, useat jättivät itämättäkin.  Tosin osa oli kyllä vanhoja siemeniäkin, mitkä halusin vain saada käytettyä ja testattua itääkö.


Mustat ruiskaunokit ja perunat onnistuivat - mikä on todella pieni osa palstan kokoon nähden. Kauan haaveilemat puutarhamessuilla haalitut siemenperunat, tummavartiset 'Blue Salad'-perunat,  olivat tuuheassa kasvussa kesäkuussa, vaikka istuttaessa ituja ei ollut nimeksikään. Tohkeissani kuvasi tuntemuksiani nähdessäni perunat näin hyvässä kasvussa ja kasvaahan ne varret kun sataa.


Etualalla 'Annabelle' ja tummalehtisempi
ja -vartisempi 'Blue Salad'
Peruna 'Blue Salad' kukassa
Peruna 'Blue Salad'

Perunat tosin nekin mädätti vartensa heinäkuussa ja lomailujen vuoksi elokuussa palstalla ei tullutkaan käytyä. Mutta nyt kävin kaivelemassa ja olihan siellä perunoita! Kaivoin pari hyvin pientä riviä 'Blue Salad'ia ja vielä niitä jäi sekä 'Annabelle't ja porkkanat odottavat vielä. Sato jäi odotettua pienemmäksi, mutta olen hurjan iloinen näistäkin.

Palsta on todella savinen ja sitä tarvitsisi runsaasti parantaa kompostimullalla ja hevosenlannalla. Toisaalta sitten taas - palsta kynnetään joka vuosi, joten siemenpankki ei pääse missään vaiheessa loppumaan, että hyöty perkaamisesta jää käyttämättä.

Mikäli ensi keväänä palstasta vielä innostun, niin varaan vain pienen alueen perunoita varten.



8. syyskuuta 2015

Syysparveketta 8.9.2015


Syyskuuta porskuttaa ja miten mieletön elokuu olikaan sateisen kesän jälkeen. Käytiin vanhoilla kotikonnuilla Torniossa elokuun alussa ja kyllä oli lomakelit kohdallaan ja tuolloin ihanat työkaverit kävivät parvekkeen kasvustoja huoltamassa.

Parvekkeen käyttö on jäänyt nyt vähäiselle - Jekku siellä on usein makoilemassa ja etsimässä viilennystä. Sille iski elokuun helteiden jälkeen varvasvälitulehduskin.

Pelargoniat intoutuivat kukkimaan upeasti ja petuniatkin olisivat jatkaneet kukintaa pitkään, mutta lehdet peittyivät härmään. Siistin parvekkeelta härmäiset petuniat ja kukintansa lopettaneet lobeliat kompostiin. Monet pienet pajukorit jäivät tyhjilleen, mutta jäljelle jääneistä kasveista yhdistelin pajualtaisiin ja suureen sinkkivatiin säästettävät.

Hopealehdet pulskistuvat ja paranevat mitä pidemmälle kautta päästään. Täytyy niiden kohdalla olla etujonossa ensi vuonna ja ostaa ne hyvissä ajoissa kasvamaan.


Tähän sinkkisaaviin, mitä tuskin kasvustojen alta edes näkyy siirsin hopeavitjan. Petunioiden puuttumista ei huomaa, kun muut ovat niin hyvin kasvaneet.

Puutarhamyymälöissä on näkynyt paljon callunoita, hebejä, syklaameja ja muita syksyn ihanuuksia. Pieni parvekkeeni on haasteellinen kasvupaikka - kun on kuumaa, niin se on todella paahteinen ja kylmällä kelillä pakkasen ja sateen vaikutus korostuu. Syyskuntoon parvekkeen laitan vasta kun kelit oikeasti viilenevät.





Tomaateissa on raakileita hurjasti, mutta muutama hassu ehti kypsyä. Olisin tietysti voinut tomaatteja viedä yöksi sisälle mutta laiskotti niin jo tässä vaiheessa kasvukautta. :)