'Sharmon' (H.'Fortunei' sport)
Kuvassa on kasvin heleää kevät väritystä, mutta kesän edetessä se vihertyy, eikä ole silloin kovin kaunis.

- Pieni ja ihastuttava hosta, joka kärsi eniten kuivasta kesästä.
- Sillä on erittäin ihastuttavat violetit raidalliset kukat.

'Striptease' (H.'Gold Standard' sport)
- Varhaisimmassa versiossa on vain vähän valkoisuutta lehdissä, mutta uusimassa valkoinen kiertää lähes koko lehden.

- Sum on yksi niistä hostista jotka pärjää täydessä auringossa, kunhan maaperä on kosteahkoa.
- Valitettavasti kasvi on yksi eniten saastuneimmista HVX'ään eli ns. hostien aids'iin. Myöskin omani on sairastunut. Se on tilattu Viherpeukaloilta ja olen saanut tuottajalta todistuksen kasvin puhtaudesta, mutta virus tulee pintaan vasta vuosien päästä.
- Virus heikentää kasvia ja se aikanaan kuolee. Virus leviää enimmäkseen ihmisen toimesta - työvälineiden, kenkien yms kautta.
- Viruksen tunnistaa siitä, että lehtisuonet tummenee/vaalenee ja lehtien pintaan tulee kupruja ja uudenlaisia tummia/vaaleita kuvioita myös pieniä pilkkuja. Lehdet puhkeaa terveen näköisinä. Tornionlaaksontaimitarhassa oli vastaavanlaisia Sum'eja - siellä asiaa vähäteltiin ja sanottiin että kuivan kesän aiheuttamaa, mutta kuivuuden ja auringon polttamat kasvit on täysin erilaisia.

- Lehdet tummat ja kiiltävät

- Vanha ja erittäin yleinen vihreälehtinen hosta.
- Kestää kuivuutta erinomaisesti, eikä tarvitse valtavasti valoa.

- Näiden nimet on hakusassa. Toinen on tummanvihreä ja suuri, toinen vaaleampi ja pienempi. Kolmaskin löytyy joka on näiden välistä. Luultavammin keskimmäinen on 'Mediovariegata' ja suurin 'Univittata'.

- Muistuttaa 'Mama Mia'aa joka on suurempi kuin 'Wide Brim'
- Kuva on kasvista keväällä, jolloin vaaleat reunukset on kellertävät - kesän edetessä reunukset vaalenee kermanväriseksi.


- Klassikko - yksi parhaimmista keltaisista
- Kuvan Zounds on nuori, mutta vanhetessaan lehdet kupruuntuvat

Tunnistamattomat hostat:
Tämä on ostetettu toisen kaverinsa kera taimistolta, mutta nimi on jo aikaa unohtunut. Epäilisin olevan 'Hyacinthina'



Tämä on saatu puutarha.nettiläiseltä 2005. Pieni alku on kasvanut valtaisasti. Tämä kulkeekin antajansa nimellä: "Pirjoan".

Kuvaamatta jäi pari tunnistettua hostaa. Ensi kesänä sitten niiden kuvia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)