18. maaliskuuta 2007

Jättipoimulehtiä

Jättipoimulehdet viihtyvät todella hyvin ja luovat rauhallista vihreää taustaa kaikille kirjaville tai punalehtisille kasveille.






Luonnonvaraisia poimulehtiä kasvaa n.25 erilaista vaikeasti toisistaan tunnistettavaa lajia. Tämä nyt kuitenkin on ollut suht. härmänkestävä ja kaunis syysväriyskin siihen tulee.

7 kommenttia:

  1. En ole edes tiennyt että noin suuria poimulehtiä on olemassa. Siis kasvaako kaikki yhtä suuriksi vanhemmiten?? Mulla on viime kesänä itse siemenstä laitettuja, mutta ne oli syksyllä vielä ihan pieniä. Saa nähdä selvisivätkö talvesta. Kansainvälistä tunnelmaa tullut blogiisi:).

    VastaaPoista
  2. Noo.. kansainvälistä väärinkirjoittelua ;)

    Kyllä ne jättipoimulehdet vaan suureksi kasvaa - mitähän arvioisin: siinä puolen metrin huippeilla korkeita ja yhtä leveitäkin. Kissa tosin on vauvakissa, mutta siltikin.

    Tiesin jättien tulevan nimestä päätellen suureksi, mutta en noin isoiksi. Ehkä ne kuivassa paikassa pysyy vähän pienempänä, jag hoppas..

    Siis tuo jättipoimulehtihän on yleisesti myynnissä taimistoilla ja monessa paikassa ainut poimulehti. On niitä sitten pienempiäkin kuten vuoripoimulehti. Luonnonvaraiset jää max.30cm

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea tehdä poimureunuksia. Poimulehdet ovat suosikkejani. Kastepisarat kerääntyvät niihin kaikkein kauneimmin. Ei mulla kyl oo noin isoja.

    VastaaPoista
  4. Sanni, poimut sopii myös sinne pengerrysalueellesi ;)

    VastaaPoista
  5. Minusta ne sopivat kaikkialle. Niiden kukatkin on minusta ihania. Niiden väri on loistava kaveri sinisille, valkoisille, viloleteille ja ihan kaikille kukille. Kerään niitä myös maljakkoon sekakimppuihin. Poimulehti on kyllä yksi käyttökelpoisimpia perennoja. Saispa jo hiplata pieniä poumulehden alkuja kukkapenkissä!

    VastaaPoista
  6. Huurrehan on paras taiteilija.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanaiset! ღ Poimulehdet on niin käyttökelpoisia ja helppoja kasveja.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)