31. toukokuuta 2007

Narcissus poeticus


Viimeisimmässä postauksessa narskuista, kerroin runoilijanarsissien, Narcissus poeticus, myöhäisyydestä. Tämä kaunotarpa kukkii yhtäaikaa aikaisten kanssa, kuten 'Ice Follies' ja 'Carlton'. Ai miksikö? Tämän sain tänä keväänä Sammatista, eli välimatkaa kertyy lähes 800km (Sammatti on sijaitsee n. 76km päässä Helsingistä). Puutarhatuttujen kanssa on ollut puhetta, josko perustaisin pienen tarkkailuaseman näille vanhemmille. Historian havinan voi melkeinpää kuulla, kun nämä pienessä tuulessa kuiskailee korvaan. :)

Olivat tullessaan 15cm korkeita, kun taas nämä omani vasta aloittelivat nousua maasta. Nämä ovat tällä hetkellä ruukussa ja istutan ne myöhemmin kesällä avomaalle. Ruukuissa siksi, että jos olisin joutunut lähteä matkalle, niin olisin ottanut ruukun mukaan (vähän hömppäistä tokikin...mutta meikä onkin liian tunteellinen "rehujen" suhteen..). Tuoksu on huumaava ja vaikka kukka on aikasta pikkuinen niin tosi nätti jos osaa katsoa.

Näitä löytyy vanhemmista puutarhoista ja ne ovat vanhimpia narskuja, mitä Suomesta löytyy. Niitä saa tutuilta tai sitten tilaamalla, mutta aika harvinaisia ne ovat jos liikkeistä koitat katsella juuri tätä. 'Recurcus'kaan tämä ei ole, eikä 'Actaea', vaikkakin molemmat muistuttaa kovasti tätä, mutta niiden kukka on täyteläisempi. Mitään selkyyttä tämän lajikenimestä ei ole, kun lähdeaineistot puhuu toisiaan vastaan koko ajan.



5 kommenttia:

  1. Olen alkanut sun blogia vasta hiljakkoin lukemaan ja en ole vielä aloittanut lukemaan alusta kaikkea joten en tiedä niin kysyn..harrastatko hyöytykasveja? Mitä olet mieltä ehtiikö maissi vielä siemenestä? Olen tänä vuonna vähän jälkijunassa kaikessa...syy piha menee uuteen uskoon ja ollut kaikkea muuta:(

    VastaaPoista
  2. Heissan Heidi!

    Hyötykasveja kasvatan jonkin verran, mutta olen aloittelija niissä eli herneet, salaatit, tillit yms. ja joitain juurikkaita sekä pottuja tulee kasvattettua, mutta lähinnä iloksi.. Maissista veikkaisin, että se tarvitsee pitkän ja lämpimän kasvukauden, että ehkä se ei siemenestä onnistu enää - taimesta kylläkin. Mutta varmaan on nopeakasvuisiakin lajikkeita.

    Satoa antavien kasvien kohdalla on vaikea veikkailla onnistumisia, kun tuleva syksy, josta kukaan ei vielä tiedä, sanelee onnistumisen paremmin..

    Mutta voithan yrittää! :) Kaunis kasvihan se on ihan ilman tähkiäkin..

    VastaaPoista
  3. Totta, että on mielenkiintoinen ilman tähkiäkin:) mä kasvattelen paljon kaikkea ihan omaksi iloksi tai toisille vietäväksi..Voishan niitä muutaman laittaa jos olisi lämmin ja pitkä syksy. Siihen meidän PIENEEN plänttiin tulee marjapensaita ja mun kaipaama kasvimaa:)Pieni piha ei paljoa pysty tuusaamaan mitä haluaisi:( ehkä sit kun muuttaa maalle:)Kiitos vastauksesta:-)

    VastaaPoista
  4. Heip!
    Oi miten ihana tuo narsissi on! Siis minusta se on ihan täydellisen kaunis. Olen nyt jo kolmesti käynyt sitä tuijottamassa. Kyllä on hieno, enkä yhtään ihmettele, että joku hullu raahailee ruukkua mukanaan matkoilla :)

    VastaaPoista
  5. Heidi, mukava kuulla että kasvimaan saat - laitathan blogiisi sitten kuvia sen edistymisestä. :) Olisi itsekin tutustua kasvimaan kasveihin tarkemmin, mutta se vaatii pientä tutkimusta ensin.. niin ja rikkaruohotonta maata :D

    Sanni, ja arvaatko mitä - kasvin takana on surullisen koskettava ja samalla ihastuttavakin tarina, joka mielestäni nostaa sen arvoa. Kasvin antajan sanoin runoilijanarskusta:

    "Olen ne aikanaan pelastanut jo vuosikymmeniä sitten palaneen talon raunioilta. Kasvoivat siellä valtavina pehkoina ihan villiintyneinä.

    Nuo rauniotkin on nyt hävitetty kun uusi Helsinki-Turku -moottoritie tulee juuri niiden päälle."

    Tarina on ikävä sinällään, mutta ihanaa, että joku "varasti" kasvit parempaan talteen. :)

    Olen itsekin yhdeltä kumoon kaadetun talon pihasta hakenut ukonhattua muutama vuosi sitten ja nyt sen pehko on halkaisijaltaan yli 50cm eli se kiittää uudesta kodistaan!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)