7. kesäkuuta 2014

Parvekepuutarha

Pieni kurkistus ja ensiesittely uunituoreeseen parvekepuutarhaani, mikä on iältään vain viikon vanha.

Viime viikon lauantaina muuttokuorma kannettiin sisään ja sunnuntaina sain asunnon asuttavaan kuntoon. Välittömästi alkoikin parvekkeen laittaminen kuntoon, kun ilman pientä puutarhaa en pysty olemaan.

Asunto sijaitsee kolmannessa ja ylimmässä kerroksessa joten ei tarvitse miettiä tehdäänkö ilkivaltaa mistään suunnasta. Vaikkakin parveke on verrattain korkealla niin tuuli eikä sade juuri parvekkeella olemista häiritse. Vieressä kasvaa suuri koivu ja edempänä ihanasti kahisevat pylväshaavat.

Valkoista pikkupetuniaa oli viime vuonna quutamopuutarhassa vaikka millä mitalla ja tänäkään vuonna en tätä vienosti tuoksuvaa pientä kasvia halunnut unhoittaa. Taustalla kasvaa valkosipuliyrttiä, mikä on minulle uusi tuttavuus ja lähinnä kirjavien lehtien takia sitä kasvatankin, vaikka se soveltuu monenlaiseen hyötykäyttöön keittiössä.




Pajuistutusaltaassa kasvaa monenlaisia kesäkukkia - hopealehteä, valkoista kosmoskkkaa, mustaa petuniaa, limenvihreää koristetupakkaa, kirjavalehtistä murattia ja monivuotista hurmesilkkiheinää.

Allas on asetettu pienen öljytyn lavan päälle ettei se ole suorassa yhteydessä puulaattojen päälle joten ei tarvinne miettiä tärveltyykö parvekkeen laatat.



Parvekkeella ehdottomasti täytyy kasvaa puu - puuksi valikoitui hakuropaju, mikä ei talvehdi parvekkeella. Paju oli edukas ja juuri oikeankorkuinen ja tyylinen pieneen tilaan. Hakuropaju muuttaa talveksi Partapuutarhan kasvimaalle, missä yritän sen talvehdittamista.



 Kokoa parvekkeelta löytyy 4m x 4m, joten ihan riittävästi kasteltavaa näinkin pieneen tilaan saa mahdutettua.





Parveke on kodin suora jatke - yksi askel ja olet minimaalisessa kaupunkipuutarhassa.


Loppuun vielä kuva parvekkeesta ennen kasveja.  Kuvassa on menossa pikkulavan öljyäminen. Erittäin käteviä nämä pienet lavat monenlaiseen käyttötarkoitukseen. Niitä kannattaa puutarhaliikkeistä käydä kysymässä.


5 kommenttia:

  1. pikkulava on palletti :) kiva parveke!

    VastaaPoista
  2. Onnea uuteen kauniiseen kotiin!
    Paljon kaunista olet saanut mahtumaan parvekkeelle. Värimaailmasi on hillitty ja tyylikäs.
    Hakuropaju linnunpönttöineen on söpö!

    VastaaPoista
  3. Ziina, ai palletti! Mainio nimi pienellä. :D

    Irene, kiitos kovasti. :) Kyllähän koiruudet on vähän sitä mieltä, että parvekkeella on jo aivan liikaa. Toinen parveketuolikin on siirtynyt pysyvästi sisätiloihin kun parveke on täyteen ahdettu.. :D

    VastaaPoista
  4. Sun koti on niin <3 Kaunista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Johanna. <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)