26. tammikuuta 2015

Elokuinen koulutuspäivä

Vietimme verrattoman koulutuspäivän puutarhatyökavereiden kanssa elokuussa. Matka vei Lavialle, Satakunnan taimitukun kotiin. Koulutuspäivään osallistuivat myös Satakunnan taimitukun lisäksi Tahvoset Oy ja Harviala Oy.  Luvassa oli siis tuhti tietopaketti perenna- ja pensasuutuuksista, sekä muista puutarhamyyjän työhön liittyvistä asioista.

Taimistokierros Satakunnan taimitukun laajoilla tiluksilla oli avartava kokemus ja tässäpä kuvia taimistolta.

Mieleenpainuvin muisto reissusta oli erilaisten päivänliljojen kukkien syöminen. Päivänliljojen kukkia voi käyttää kakkujen ja salaattien koristeluun, sillä ne ovat syötäviä. Sen huomasi, että eri lajikkeiden kukkien mauissa on eroja.

Meitä varten olivat Satakuntalaiset rakentaneet upeat puitteet suureen halliin - missä oli monimuotoisia kasvien esillepanoja.





Näihin pölleihin ihastuin kovasti, mikä mainio idea!


Sitten lähdettiin taimistokierrokselle ja jo alkumetreillä tuli vastaan upeat kuunliljaistutukset. Monet eri lajikkeet ja niiden kasvutapa, sekä korkeudet tulevat suuressa ryhmässä hyvin esille.  Monet tunnetut ja yleiset kuunliljalajikkeet ovat saastuneet, mutta niitä on puhdistettu Hosta Viruksesta ja Satakunnan kuunliljoja on turvallista ostaa, sillä ne ovat virusvapaita.





Sitten päästiin kuunliljakasvihuoneeseen ja kyllä - kaikki kuvassa nähtävät kasvit on kuunliljoja, eikä tässä suinkaan ole kaikki..




Ulkona vastaan tuli upea kerrattu tiikerinlilja. Tämä oli todellinen kaunotar.







Leimurakkaus on kasvina sellainen joka häikäisee nimenomaan suurena massana kuten alla olevissa kuvissa.





Seuraavana oli vuorossa leimumeri - tuoksu oli aivan valtava ja kukkien määrä. Valitettavasti en ennättänyt katsoa näistä lajikenimiä, mutta kaikkia näitä on ollut viime kesänä myynnissä myymälöissä jotka Satakunnan kasveja myyvät.





Pylväshaavat toimivat eri tilojen tuulensuojana ja rytmittäjänä. Tämäkin on varteenotettava idea todella suurelle puutarhalle. Onhan pylväshaapa korkea pensasaita, mutta se ei tarvitse mitään hoitoa juurtumisen jälkeen.


Patjarikkoja
 Tämä kuva on taimiston naapurin pihalta -  tädyke ja nauhus.


Sulkaharmaaleppä
Mukavaa alkanutta viikkoa - toivottavasti nautitte kierroksesta! :)

12 kommenttia:

  1. Kiitos värikkäästä kuvakierroksesta! Kyllä kasvit ovat näyttäviä suurina ryhminä :). Tuo kuunliljojen viirusvapaus on mielenkiintoinen tieto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kuunliljojen suhteen suosia kotimaista tutkitusti virusvapaata. Ulkomaantuonneista kun ei aina tiedä alkuperää..

      Poista
  2. Upeita nuo kukkameret! Omaan pihaankin pitäisi aina muistaa istuttaa kasvit ryhmissä, niin olis heti näyttävämpää.
    Virossa käydessäni eräällä puutarhalla maistelimme myös päivänliljan kukkia, jotkut lajikkeet maistuvat jopa ihan makeilta. Salaatinkoristeena ne olisivat kyllä kauniita.
    Kiitos ihanasta kierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma puutarhatyyli on pitkälti aluksi tilkkutäkkiä. Jos ostaa kaikki kasvit niin se kyllä nielee paljon rahaa. Ensin yksi kokeelle ja sitten sitä lisäten. :)

      En nyt muista mikä Satakunnan tarjoamista lajikkeista olisi se herkullsin, mutta sellainen valkea/kermankeltainen oli väriltään.

      Poista
  3. Ou jee! Ollu taatusti hieno päivä tuolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, erittäin onnistunut! :) Ja kauniiden kukkamerien lisäksi hyvät tarjoilutkin.

      Poista
  4. Onpa upea paikka. Kerrottu tiikerinlilja näyttää komealta, se on värikäs ja runsas. Harvoin Suomessa näkee puiden lomitse laajoja perennakasvustoja. Kiva, kun jaoit nämä kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että kerrattua tiikerililjaa saattaisi kuka ties olla ensi vuonna myynnissä? :)

      Suuria pylväshaaparivistöjä oli useampi - niillä oli jaoteltu taimitukun laajat perennaryhmät erilleen.

      Poista
  5. Nn nyt mää retkahin tuohon viimosen kuvan sulkaharmaaleppään<3 Typen sitojaksi metsäpuutarhaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on omakin kasvihaave. :) 'Johanna' oli tuon puun lajikkeen nimi. Lepät ovat todella kauniita (jos ei ole niille allerginen).

      Poista
  6. Mun Joanna paleltui viimetalvena puolesta välistä, eikä sen pitäisi olla edes mitenkään erityisen arka. No viimetalvi nyt oli vähän mikä oli.

    Leimurakkaus on yks mun inhokkikasveja, mutta ihan hyvältä se näyttää tuollaisena isona massana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leimurakkaudessa ehkä eniten tökkii se pörliininoranssi kukka, mutta mieti jos se olisi valkoinen.. Punaiset varret ovat kivat ja lehdistö. :) Täytyy tunnustaa, että usein kyllä leikkaan ne kukat pois..

      Poista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)