10. helmikuuta 2007

Ukkelin hattuloita

Monet tuttavat on harmitelleet ukonhattuja, Aconitum, kun ovat niin myrkyllisiä ettei voi lapsiperheeseen moisia kasveja ajatella. Minusta vähän hätävarjelunliioittelua. Luonnossa ja puutarhassa on taatusti yhtä myrkyllisiä tai myrkyllisempiä kasveja. Eikä nämä kasvit edes houkuttele haukkamaan kun kimalaiset pyörii ympärillä, kirvat mutustaa varsia ja niitä on varret mustanaan huonoilla paikoilla eikä kasviin tule edes marjoja.

Äitini perintöä on tämä kirjoukonhattu, Aconitum x stoerkianum 'Bicolor' . Siitä tulee yli pari metrinen rotistko joka kaatuilee. Auringossa ja kuivassa se jää reilun metrin korkeaksi, mutta kirvaongelma on suuri! Kasvia voi lisätä vain jakamalla - siemeniä se ei tee.


Naapurissa oli ikivanha kaksiosainen puutalo, jonka pihassa kukki juhannusruusut ja syreeni, sekä tarhaukonhattu, Aconitum x stoerkianum. Talo purettiin ja piha tasoitettiin. Kävin tien laidalta hakemassa palan tummansinistä ukonhattua. Se on viihtynyt mainiosti. Tämäkään ei tee siemeniä.


Lehtoukonhattu, Aconitum septentrionale 'Ivorine', on kyllä todella oudon kaunis. Kukat on vaaleankeltaisia ja oudon muotoisia. Tämä kukkii ensimmäisenä ukonhatuistani ja tekee runsaasti itämiskykyisiä siemeniä.


Valkoinen aitoukonhattu, Aconitum napellus var. album, on kyllä todellinen kaunotar. Tämä on ainut ukonhatuista joka pysyy pystyssä ja on aika matala. Tekee runsaasti siemeniä joten lisääminen on helppoa.

Yksi syy, miksi ukonhatuista pitää niin valtavasti, on kimalaiset. Kuhina käy kukilla taatusti ja näitä karvaisia hyönteisjättejä voi ihailla ihan lähellä, sillä ne ei pistä.


Kasvin siemenet vaatii kylmäkäsittelyn joten helpointa on kylvää siemenet syksyllä suoraan kasvupaikalle. Kylvin syksyllä itse kerätyistä siemenistä tuota vaaleankeltaista ja valkoista sekä osto- ja siemenketjukirjeistä lisäksi Aconitum napellus var.compactum 'Carneum'ia joka on vaaleanpunakukkainen, Aconitum lycoctonum vulparia'a joka on keltakukkainen, sekä sinistä aitoukonhattua, A.napellus. Erikoisuutena tummanviininpunakukkaista köynnösukonhattua, Aconitum hemsleyanum.

Pieniä taimia sain vaaleanpuna- ja keltakukkaisesta ukonhatusta, joiden tarkempi nimi on vielä hakusessa. Keltakukkaisen ukonhatun antaja nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana hieman ennen joulua, hän oli nuori nainen jota moni jää kaipaamaan. En koskaan tavannut kasvin antajaa, kun oli nettituttava, mutta muistona mukavasta naisesta on monta pientä taimea muutamasta kasvista. Hän jää elämään muistoissa kasvien kautta vielä pitkään..

2 kommenttia:

  1. On totta, että monista kasveista jää muistoja ihmisten jälkeen. Olen tainnut joskus siitä kirjoittaakin. Minulla on esim. humala, jonka sain mieheltä, josta kerroin tänään postauksessa :)Tosin hän on juuri ja juuri elävien kirjoissa.
    Jotkut kasvit on kuitenkin saatu jo edesmenneiltä läheisiltä tai tutuilta. Puutarhassa on aina puutarhurille itselleen syvempiä merkityksiä kuin vain kasvikokoelmat ja istutusalueet.
    Minäkin pidän kovasti ukonhatuista. Enkä usko, että lapseni ensimmäisenä lähtee haukkaamaan ukonhatusta. Olen opettanut hänelle vähän semmoista systeemiä, ettei suoraan puutahasta syötäisi mitään. Kaikki kerätään ensin kuppiin, tuodaan sisään tai rapulle. Puutarhassa on niin paljon muutakin myrkyllistä kuin ukonhatut. Sitten kun on isompi, voi toki vedellä herneitä suoraan pensaasta. Systeemi on toiminut. Ei poika ainakaan viimevuonna saanut yhtään myrkytystä. Eihan pieni lapsi oikein muutenkaan voi olla valvomatta ulkona.
    Hirvee kilometrikommentti. Nyt heips ja töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! Ihan totta - lapsille on tärkeää opettaa, mitä saa puutarhasta kerätä ja mitä ei.

      Poista

Jokainen kommentti lämmittää kovasti mieltä ja ilahdun niistä paljon. Kiitos sinulle viestistä. :)